Zen-Kyokushin EM-kisat & seminaari 2025

IKO World Zen-Kyokushin -organisaation ensimmäinen Euroopan-mestaruuskilpailu järjestettiin Puolan Bydgoszczissa marraskuussa 2025. Yli 400 kilpailijaa yli 50 seurasta osallistui koko päivän kestävään tapahtumaan jossa kilpailtiin sekä katassa (ennalta määritelty liikesarja) että täyskontaktiottelussa.

Arvovaltaisia vieraita Japanista

Tapahtuma oli eritynen paitsi siksi, että kyseessä oli Zen-Kyokushinin ensimmäinen Euroopan-mestaruuskilpailu, myös siksi, että paikalle saapuivat Japanista Zen-Kyokushinin perustaja ja korkea-arvoinen mestari Soshi Kazuyuki Hasegawa, 9. dan, sekä johtava mestari Shihan Shigeo Niitsu, 6. dan.
Sisu-Kyokushin edustamassa Suomea

Matkan suunnittelu alkoi jo vuoden 2025 alussa, ja matkalle lähti lopulta yhteensä seitsemän Sisu-Kyokushinin karatekaa. Heistä kaksi osallistui varsinaisiin kilpailuihin, ja kaikki seitsemän osallistuivat seminaariin. Lisäksi neljällä osallistujalla oli tarkoituksena suorittaa vyökoe.
Mukaan Suomesta saimme Champion-FightClub Finlandin vetäjän sempai Nikolai Sindosen.
Kaksi palkintosijaa Suomeen
Sisu-Kyokushin edusti menestyksekkäästi Suomea täyskontaktiottelussa kahden kilpailijan voimin.
Seuran toinen päävetäjistä Sensei Ossi Karppinen, 4 dan, yhdessä Emma Keskisen, 6 kyu, kanssa nappasivat molemmat omien sarjojensa pronssia!

Seminaari / leiri + vyökokeet
Kilpailujen jälkeen järjestettiin kolmipäiväinen seminaari, jota valvoivat Soshi Kazuyuki Hasegawa ja Shihan Shigeo Niitsu. Ensimmäisenä päivänä keskityttiin tekniikkaharjoitteluun ja osaamisen syventämiseen. Toisena päivänä harjoiteltiin katoja ja suoritettiin vyökokeen ensimmäinen osa, johon kuuluivat mm. kestävyys- ja voimaharjoitteet, kihon, ido kihon sekä kata.

Kolmantena päivänä suoritettiin vyökokeeseen kuuluva kumite (ottelut). Ottelumäärä riippui suoritettavan vyöarvon tasosta: alemmilla vöillä otteluita oli kymmenen, kun taas dan-kokelaat suorittivat otteluita kaavan dan × 10 mukaisesti. Näin ollen viidennen danin suorittanut Shihan Jaroslaw Remus otteli yhteensä 50 kertaa.
Sisulta vyökokeen lopulta suoritti onnistuneesti kolme karatekaa: Krzysztof 4. kyu, Emma 5. kyu, Antti 8. kyu.
Ei pelkästään kamppailua
Tällaiset reissut ovat paljon muutakin kuin pelkkää verta ja hikeä. Mukaan mahtui kosolti yhteisiä hetkiä, tarinoita, naurua, ruokaa ja nähtävää.




Kuvia kisapaikalta
















