Perus- ja jatkokurssin vyökokeet järjestettiin Riihimäellä 28.3.2026
Sisu-Kyokushin ry järjesti perus- ja jatkokurssin vyökokeet Riihimäen kamppiksella 28.3.2026. Osaamistaan osoittamaan saapui neljä peruskurssilaista sekä kahdeksan pitempään lajia harrastanutta karatekaa.

Tämän artikkelin sisältö on rakennettu oikeaa vyökoettä mukaillen, samalla kertoen lyhyesti, mitä se pitää sisällään. Käytännössä kaikki osallistujat käyvät alla olevan sisällön mukaisessa järjestyksessä koko kokonaisuuden läpi.
Tämän kertaisen vyökokeen kesto oli noin kolme tuntia ja lähes koko tuo aika käytettiin aktiiviseen tekemiseen pois lukien muutamaa lyhyttä juomataukoa.
Vyökokeen sisältö
Kyokushin-vyökokeet alkavat yleensä samalla tavalla kuin normaalitkin harjoitukset, joissa noudatetaan dojo-etikettiin perustuvaa rakennetta. Alun ja lopun rituaalit korostavat kunnioitusta, keskittymistä ja harjoituksen vakavuutta.

Venyttelyt ja alkulämpö
Harjoitus alkaa kehon valmistelulla, jonka tarkoituksena on ehkäistä loukkaantumisia ja valmistaa kokelaat fyysisesti vaativaan suoritukseen.



Kunto-osuus
Kokelaiden kuntoa arvioidaan koko vyökokeen ajan. Tämän lisäksi kokelaat suorittavat erilaisia harjoitteita osoittaakseen riittävää fyysistä kuntoa, joka määräytyy tavoiteltavan vyöarvon mukaan. Kuntoharjoitteita voivat olla esimerkiksi erilaiset kyykyt, vatsalihasliikkeet ja punnerrukset.
Alla oleva kuva on vain yksittäinen punnerusharjoitus muiden aktiviteettien lomassa. Tällä pyritään varmistamaan riittävä keholämmön säilyminen 🙂

Henkinen suoritus ja asenne – Osu, SISU
Fyysisen osaamisen lisäksi keskeistä on asenne. Kokelaalta odotetaan kunnioitusta, periksiantamattomuutta ja kykyä jatkaa suoritusta väsymyksestä huolimatta.
Kihon – perustekniikat
Perustekniikat koostuvat asennoista, lyönneistä, potkuista ja torjunnoista. Suorituksia arvioidaan tekniikan puhtauden, voiman, tasapainon ja kontrollin perusteella.


IDO kihon – perustekniikat liikkeestä
Tässä osuudessa perustekniikoita tehdään liikkeessä eteen, taakse ja sivulle. Tekniikat suoritetaan usein yhdistelminä, joissa liike ja tekniikka muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden.


Kata – liikesarjat
Kata on ennalta määritelty liikesarja, jossa yhdistyvät tekniikka, rytmi ja hengitys. Suorittettavat katat määräytyvät suoritettavan vyöarvon mukaan. Suoritusta arvioidaan liikesarjojen muistamisen, puhtauden, keskittymisen, rytmin ja ajoituksen perusteella.

Kumite – ottelu
Kumite on fyysistä, pareittain tehtävää semikontaktiottelua, jossa mitataan kokelaan taistelutahtoa, tekniikan käyttöä paineen alla sekä fyysistä kestävyyttä. Vyökokeessa painopiste on hallitussa suorittamisessa, ei maksimaalisessa voimankäytössä.


Jälkisanat
Lähes kolmen tunnin ahertamisen jälkeen vyökoe saatiin kuin saatiin päätökseen. Kaikki osallistujat osoittivat rautaista asennetta ja suorittivat kokeen sen vaatimalla vakavuudella. Omaa osaamistaan he pääsivät näyttämään Shinan Hallamaan valvomassa ja Sensei Karppisen vetämässä vyökokeessa.
Rankat harjoitukset ja vyökokeet eivät tuo pelkästään väsymystä ja mustelmia, vaan ne myös yhdistävät ihmisiä yhdessä tekemisen kautta. Yllä olevissa kuvissa saattaa näkyä väsyneitä kasvoja ja hiestä märkiä selkiä, mutta siitä huolimatta mukana on myös onnistumisen tunteita, hymyä, iloa ja jopa naurua!





Kamppailu on itsensä haastamista ja kehittämistä, mutta ennen kaikkea yhdessä tekemistä ja kasvamista. Jos olet pohtinut uuden harrastuksen aloittamista tai etsit uutta lajia kamppailutaustasi tueksi, nyt sinulla on mahdollisuus hypätä mukaan huippujengiin!


