Shihan Kai Hallamaa, 5th dan

Shihan Hallamaa
Kamppailutaipaleeni on jatkunut jo yli viiden vuosikymmenen ajan. Matka alkoi nyrkkeilyn parissa vuonna 1973. Vuonna 1979 rinnalle tuli taekwondo, joka vaihtui vuonna 1983 Kokondo-karateen, nyrkkeilyn säilyessä mukana matkassa. (lue lisää…)

Vuosien varrella olen harjoitellut myös aikidoa, jujutsua ja judoa. 2000-luvun alussa päälajikseni vakiintui karate, tarkemmin Kyokushin-tyylisuuntaus, joka virallistui Suomessa vuonna 2005.

Kamppailu on vienyt minut ympäri maailmaa: yli sata ulkomaanleiriä, kolme matkaa Japaniin sekä pitkiä harjoittelujaksoja muun muassa Ruotsissa ja Intiassa. Kokemusta on kertynyt laajasti eri puolilta Eurooppaa.

Kaikkien näiden vuosien jälkeenkin sydän sykkii yhä – oman taidon jatkuvalle kehittämiselle ja ennen kaikkea opitun tiedon jakamiselle eteenpäin.

Sensei Ossi Karppinen, 4th dan

Sensei Karppinen
Aloitin taipaleeni kamppailulajien parissa Nurmijärvellä karatella 90-luvun alussa. Olin silloin 11-vuotias tyylisuuntana Shotokan. Touhusin karaten parissa muutaman vuoden vihreään vyöhön asti. Niinä aikoina kävin treenaamassa myös nyrkkeilyä Hyvinkäällä. (lue lisää…)

Seuraavana lajina oli vuorossa korealainen Hoi Jeon Moo Sool. Sen parissa vierähti useampi vuosi ja saavutin purppuran vyön. Osallistuin myös kilpailuihin ja niistä parhaana kokemuksena mainittakoon otteleminen lajin maailmanmestaruuskisoissa Helsingissä 95-vuonna. Noina vuosina perehdyin myös jonkin verran filippiinläiseen taistelulajiin Kaliin.

Kaksituhatta luvun alussa harjoittelin potkunyrkkeilyä ja tutustuin tulevaan opettajaani ja ystävääni Shihan Kai Hallamaahan. Kaitsun kanssa aloimme treenaamaan Kyokushin Karatea joka oli silloin Suomessa vasta alkutaipaleellaan.

Kyokushin Karatesta tuli minun intohimo ja elämäntapa.
Ottelin Kyokushin Karaten täyskontaktiottelussa isoissa kisoissa ensimmäisen kerran 2005 Kööpenhaminassa. Kyseessä oli Scandinavian Fullcontact Karate Tournament ja paikalla japanilaisia kunniavieraita, joukossa muun muassa Soshi Hasegawa. Sijoituin tuolloin sarjassani hopealle. Ottelin Kööpenhaminassa samaisessa turnauksessa myös vuosina 2006 ja 2007 (hopea).

Vuonna 2008 osallistuin ensimmäisenä suomalaisena Kyokushin Karaten maailmanmestaruuskisoihin Union Cupiin. Mikä mahtavinta kisat pidettiin karaten syntypaikassa Okinawalla Japanissa.

Osallistuin toisen kerran Kyokushin maailmanmestaruuskisoihin World Tournament Japanissa Fukuokassa 2019.

Viimeisin Kyokushin kilpailuni oli viime vuonna -25 Puolassa euroopanmestaruuskisoissa masters-sarjassa (+36v) European Cupista tuli pronssia. Hauskana yksityiskohtana ympyrä sulkeutui osaltani kun ottelin tasan kaksikymmentä vuotta (2005-2025) ensimmäisestä turnauksestani, taas Soshin (organisaatiomme päämies) paikallaollessa isoissa kisoissa.
Kyokushinin ohella treenasin 2000-luvulla thainyrkkeilyä ja vapaaottelua.

Myöhemmin olen harjoitellut myös brasilialaista jujutsua Riihimäellä Heraclesin opissa.

Suoritin ensimmäisen danin Kyokushin Karatessa 2009 Norjassa Tromssassa. Sen otti vastaan Shihan Koi. Toisen danin suoritin 2010 taas Tromssassa kesäleirillä. Vastaanottajana silloin Shihan Shibata ja sensei Miyagi. Kolmannen danin ansaitsin 2019 Ruotsissa Tukholmassa. Silloin vyökokeen vastaaottajana oli Shihan Ito.

Neljättä dania varten lähdimme vuonna 2023 Shihan Kain kanssa taas Japaniin. Oli todellinen unelmien täyttymys kun sain suorittaa vyökokeen Soshi Hasegawalle 9 dan alkuperäisellä Kyokushin Karaten hombu dojolla Tokion Ikebukurossa.

Matkani kamppailulajien parissa jatkuu elämäntapana, jokapäiväisenä harjoitteluna ja jatkuvaa kehitystä etsien.

Marttin Backman, 3rd kyu

marttin